Me ollaan saatu aivan loistavasti esityshakemuksia festareille. Kiitos jo nyt kaikille hakijoille. Tämähän kertoo siitä, että monologifestaria tarvitaan. Ja mikä ilahduttavinta, hakemuksia on tullut laajasti monelta eri esittävän taiteen alalta, juuri niinkuin olemme toivoneetkin. Tulemme saamaan todella mielenkiintoisen ja monipuolisen ohjelmiston erilaisia sooloteoksia.

Seuraava jännityksen momentti minulle itselleni on ohjelmiston valinta. Hyviä esityksiä on tullut jo nyt sen verran, että meillä tulee olemaan todella kuumottavat paikat tehdä valintoja maaliskuussa. Eli jos haluatte päästä kuumottamaan lisää, niin hakuaikaahan on jäljellä vielä kuukausi. Että bring it on.

Yksi juttu pitää vielä kertoa: Festarin yhteydessä la 28.5 tullaan järjestämään myös ilmaistapahtuma nuorille. Ajateltiin siis vallata koko Espoon keskus. Sateenkaarevassa nuorisotila Kirjavassa tulee esiintymään akustisesti UMK:sta ja Voice of Finlandistakin tuttu laulaja Tuuli Okkonen ja Janne Jokelaisen monologiteos Kurkistus – Dragging the past.

Jenni